Ajatus omasta taidepaikasta alkoi kypsyä, kun entisen kotimme pihalle alkoi tulla enemmän ja enemmän matkailijoita, jotka pyysivät saada tutustua taiteeseeni.
Vierailijat olivat toki tervetulleita, mutta kotonani oli enimmäkseen keskeneräisiä töitä ja valmiit työni ympäri maailmaa näyttelyissä.
Toisaalta kun lapsemme aikuistuivat, sekä kodin että kesämökin pitäminen alkoi tuntua turhalta.
Kun mietimme, kumpi meille oli rakkaampi paikka, katse kääntyi molemmilla nykyisen Pilvilinnan paikalla sijainneeseen pieneen kesäasuntoomme, Pitsimökkiin. Syntyi unelma, Pilvilinna, jossa olisi tilaa taiteelle ja joka olisi avoinna kaikille, jotka sinne haluaisivat tulla.
Tämä unelma toteutui 10 vuotta sitten ja kesällä 2021 vietetään taidetalossa juhlavuotta. Näiden vuosien aikana Pilvilinna on toiminut kaupungin suosituimpana kesämatkailukohteena.
(Kuva: Ulla Heinonen)
Kuuntele kuulokkeilla
Pilvilinnan
asukkaat
Pilvilinna on Raija ja Pentti Nokkalan ja taidepupu Paplon koti. Samalla se on kulttuuritalo, jossa harjoittelee teatteriryhmä Lentävä Lokki ja jossa pidetään myös laulutunteja ja kuoroharjoituksia.
Niinpä talvisin talo täyttyy roolipuvuista, teatterirekvisiitasta, maalaustelineistä, veistoksista ja maalauksista. Oikeastaan koko talo on yhtä monitaiteellista työhuonetta talvikuukausina.
Pilvilinna on myös koti Raija Nokkalan naivistiselle taiteelle ja Pentti Nokkalan rosariolle.
Täällä luodaan taidetta paitsi Pilvilinnaan niin myös noin kymmeneen vuosittaiseen taidenäyttelyyn maailmalla. Noin puolet vuosittaisista näyttelyistä on kotimaassa, puolet ulkomailla.
Talvikuukaudet ovat uuden luomisen aikaa, keväällä työt matkustavat näyttelyihinsä ja syksyllä kerätään satoa. Osa töistä palaa takaisin Pilvilinnaan, osa jatkaa matkaansa uusiin näyttelyihin.
”Jos oma arki alkaa tuntua harmaalta, niin täältä löytyy väriä.”